Iltaprofeetta (Evening Prophet)

Velhojen ja noitien lukema sanomalehti.

Impoon Ampiaiset (Winbourne Wasps)
Inkvisitiopartio (Inquisitorial Squad)

Inkvisitiopartio oli professori Pimennon henkilökohtaisesti valitsema joukko oppilaita, jotka tukivat ministeriötä, sekä Pimennon toimia Tylypahkassa. Inkvisitiopartiolaisten tehtävänä oli partioida käytävillä ja raportoida Pimennolla kaikesta epätavallisesta. Lisäksi he avasivat ja tarkistivat kaikki linnaan saapuvan ja linnasta lähtevän pöllöpostin. Inkvisitiopartiolaisilla on kaavussaan merkkinä hopeinen I-kirjain. Heillä oli oikeus ottaa myös tupapisteita.

Irlannin huispausmaajoukkue (Irish National Quidditch team)
Jahtaaja (Chaser)

Jokaisessa huispausjoukkueessa on kolme jahtaajaa, jotka toimivat maalintekijöinä. Jahtaajat syöttelevät kaatoa toisilleen ja yrittävät saada sen vastustajan maalialueella olevien vanteiden läpi. Vanteita on kolme kummankin joukkueen päässä ja ne sijaitsevat korkeiden salkojen päissä. Maalista joukkue saa kymmenen pistettä.

Jalostamo (Smeltings School)

Vernon Dursleyn entinen ja myöhemmin hänen poikansa Dudleyn koulu.

Poikien koulupukuun kuului:

  • Punaisenruskea hännystakki
  • Oranssit polvihousut
  • Litteät olkihatut, joita kutsuttiin venehatuiksi
  • Kyhmyräiset kepit, joilla he hutkivat toisiaan opettajien ollessa poissa näköpiiristä.
Joulutanssiaiset (Yule Ball)

Joulutanssiaiset järjestetään perinteisesti kolmivelhoturnajaisten yhteydessä, jolloin eri koulujen vieraat voivat paremmin tutustua toistensa kanssa. Perinteisesti turnajaisten ottelijat ja heidän parinsa avaavat tanssiaiset. Joulutanssiaiset järjestettiin Tylypahkassa vuonna 1994 alkaneiden kolmivelhoturnajaisten yhteydessä.

Jästi (Muggle)

Noitien ja velhojen käyttämä nimitys ihmisistä, jotka eivät osaa taikoa.

Jästisyntyinen (Muggle-born)

Velho tai noita, jonka molemmat vanhemmat ovat jästejä, eli ei-taikovia-ihmisiä. Jotkut velhot tai noidat, jotka eivät pidä jästisyntyisiä arvossa, käyttävät heistä rumaa haukkumanimeä «kuraverinen».

Jästisyntyisiä luetteloiva lautakunta (Muggle-born registration commission, The)
Jästitieto (Muggle Studies)

Jästitieto on yksi Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa opetettavista oppiaineista. Monet eivät pidä ainetta arvossa, mutta Percy Weasleyn mukaan se on hyödyllinen, koska velhojen täytyy ymmärtää myös sitä yhteiskuntaa joka ei taio. Työskentelyyn jästisuhteiden parissa vaaditaan ainoastaan VIP jästitiedossa. Paljon tärkeämpää on kuitenkin innostus, kärsivällisyys ja hyvä huumorintaju.

Jästitiedon opettajana toimi Amore Burbage.

  • Jästitiedossa käytetään ainakin oppikirjaa «Jästien perhe- ja seuraelämä.»
  • Opiskellessaan jästitiedettä, Hermione kirjoitti aineen «Selitä mihin jästit käyttävät sähköä.»
Jääräpäinen Jästi (Adventures of Martin Miggs, the Mad Muggle, The)

Sarjakuvalehti, joita Ronilla on kasa huoneessaan kotikolossa.

Kaapparijengi (Gang of Snatchers)

Kaapparijengit olivat Voldemortin toisen valtaan nousun jälkeen liikkuvia ryhmiä, jotka etsivät jästisyntyisiä ja verenpettureita ja antoivat ministeriölle kultaa vastaan. Fenrir ja Kapi kuuluivat yhteen sellaiseen, joka löysi Harryn ja kumppanit.

Kadlein Kanuunat (Chudley Cannons)

Huispausjoukkue, jonka parhaat päivät ovat monen mielestä jo ohi. Joukkueella on kuitenkin uskollisia kannattajia, jotka uskovat uuteen tulemiseen. Kadlein Kanuunat pukeutuvat räiskyvän oransseihin kaapuihin, joiden selkää koristaa kiitävä kanuunankuula ja kaksi K-kirjainta. Joukkue on Ron Weasleyn suosikki, ja hänen huoneessaan onkin melkein kaikki oranssia.

Kairfilin Katapultit (Caerpilly Catapults)

Kairfilin Katapultit (lempinimeltään Katapultit) on kotoisin Walesista. Katapulttien huispauskaavut ovat pystyraidoitetut, väreinä vaaleanvihreä ja tulenpunainen. Katapulttien kuuluisin pelaaja on ollut ”Hurjimus” Dai Llewellyn.Katapultit ovat voittaneet huispausliigan 18 kertaa ja Euroopan mestaruuden kerran, vuonna 1976.

Kaksintaistelukerho (Duelling Club)

Gilderoy Lockhartin perusti Tylypahkaan kaksintaistelukerhon Dumbledoren luvalla Harryn toisena lukuvuotena. Gilderoyn mukaan hän halusi valmentaa oppilaita sen varalle, että he joutuisivat joskus puolustamaan itseään niin kuin hän itse oli joutunut lukemattomia kertoja tekemään.

Kaksoiskasisilmukka (Double Eight Loop )

Kaksoiskasisilmukka on huispauskuvio, jota tavallisesti käytetään rangaistusheittotilanteissa. Kaksoiskasisilmukassa pitäjä kieppuu kovaa vauhtia kaikkien kolmen maalivanteen ympärillä ja yrittää siten estää maalinteon.

Kaljualun Kulkurit (Wigtown Wanderers)
Kaljuuna (Galleon)

Velhojen käyttämä kultainen kolikko. Kaljuunaan menee 17 hopeasirppiä.

Kalmakoira (Grim)

Jättimäinen musta koira. kalmakoiraa pidetään kuoleman enteen.

Kansainvälinen salaisuussäädös (International Statute of Secrecy)
Kavahdum vihulais (Cave Inimicum)
Kenmaren Kanahaukat (Kenmare Kestrels)
Kimppailmiintyminen (Side-Along-Apparition)

Kuten ilmiintyminen, kimppailmiintyminen on tapa siirtyä nopeasti paikasta toiseen. Erona on se, että kimppailmiintymisessä toinen ohjaa ja toinen pitää tukevasti käsivarresta kiinni. Ks. Ilmiintyminen.

Kirouksenmurtaja (Curse-breaker)

Kirouksenmurtaja on yksi velhojen ammateista. Bill Weasley toimi kirouksenmurtajana Irveta -pankin palveluksessa Egyptissä.

Kohtalottaret (Weird Sisters, The)

Erittäin suosittu velhoradioverkosta tuttu yhtye joka esiintyi joulutanssiaisissa. Muusikoita kuvattiin varsinaisiksi karvaturreiksi, joilla oli taiteellisesti revityt ja ratkotut mustat kaavut. Tonks omisti kirkkaan violetin T-paidan, jossa oli teksti: Kohtalottaret.

Kolmivelhoturnajaiset (Triwizard Tournament)
Korpinkynsi (Ravenclaw)

Korpinkynsi on yksi Tylypahkan noitien ja velhojen koulun neljästä tuvasta.Tuvan perusti perusti yli tuhat vuotta sitten Rowena Korpinkynsi. Hän halusi halusi ottaa tupaansa älykkäitä ja viisaita oppilaita.

Katso myös: Rohkelikko - Puuskupuh - Luihuinen

Kuhnukerho (Slug Club)

Horatius Kuhnusarviolla, joka nautti kuuluisasta, menestyneestä ja vaikutusvaltaisesta seurasta, oli tapana poimia Tylypahkan oppilaiden joukosta kunnianhimoisia, älykkäitä tai lahjakkaita henkilöitä suosikeikseen. Näistä henkilöistä koostuvaa ryhmää kutsuttiin «kuhnukerhoksi».

Kuoleman varjelukset (Deathly Hallows, The)
Kuoleman varjelusten merkki (Sign of the Deathly Hallows)
Kuolemapäiväjuhlat (Deathday Party)

Melkein päätön Nick järjesti juhlat hänen 500:nnen vuosipäivänsä kunniaksi. Juhlat pidettiin yhtä aikaa Kurpitsajuhlan kanssa.

Kuolonsyöjät (Death Eaters)
Kuraverinen (Mudblood)

Loukkaava nimitys velhosta joka on jästisyntyinen.

Kärmeskieli (Parseltongue)

Kärmeskieli on käärmeiden kieli. Kyky puhua ja ymmärtää käärmeiden kieltä on erittäin harvinaista ja sitä pidetään yleisesti pimeyden voimien taitona. Kärmeskieli kuulostaa sitä taitamattomalle sihinältä ja syljennältä. Henkilöä joka osaa kärmeskieltä ja osaa puhua käärmeiden kanssa kutsutaan kärmessuuksi.

Salazar Luihuinen oli kuuluisa kyvystään puhua käärmeiden kanssa. Hänen kykynsä periytyi myös hänen suvussaan; Lomen Kolkko, Morfin Kolkko, Merope Kolkko ja Voldemort osasivat kärmeskieltä.

Harry Potter paljastui kärmessuuksi toisena oppivuotenaan kaksintaistelukerhon aikana. Myös Albus Dumbledore ymmärtää kärmeskieltä.

Kärmessuu (Parselmouth)

Kärmessuuksi kutsutaan henkilöä joka osaa puhua kärmeskieltä

Käärmerokko (Dragonpox)